Levyarvio: Ei mitään puolivillaista lässyttelyä – Deus De Caosin debyytti on raaka mutta sävykäs kiekko

Deus de Caos
11:59
Hiljaiset levyt

Kun tekijäsedät laittavat baaripöydässä bändin pystyyn, se johtaa myös tuloksiin. Ja tällä taustakokemuksella – Riistetyt, Prestige, Rytmihäiriö, Pyhät Nuket – käsistä ei päästetä puolivillaista lässyttelyä. Meno on tiukasti ja rosolla vedettyä karskia post punkia, jossa on metallisävyjä ja touhu muljahtaa myös ihan silkan punkin puolelle.

Bändin romuluinen sointi on kauttaaltaan voimallista kuultavaa. Eniten esiin nousee Lazze Aaltosen hyökkäävästi kailottava karjunta, joka peilaa punk-skeneen välittämättä nuottien tarkkuudesta tai äänenkäytön finesseistä – mutta asenteella artikuloitu laulu on juuri sellaista kuin tällaisessa ilmaisussa pitääkin. Raakuutta ja intensiteettiä on paljon, eli juuri sopiva määrä.

Synkkäsävyistä ja hyökkäävää rymistelyä jaksaa kuunnella yllättävän mielellään. Napakan mittainen kokonaisuus ei puuduta, materiaalikaan ei ole ihan yhdestä puusta veistettyä. Bändin ote hahmottuu jännittävällä tavalla Killing Joken, Dischargen ja Pelle Miljoonan kautta yllättävän linjakkaaksi ilmaisuksi. Perusmäiskettä höystää napakka punk-rykäisy Tappomeininki ja iisimpi Malja kuolemalle. Raikkaan perinnetietoinen 11:59 on raaka mutta myös ihmeen sävykäs ja tarttuva kiekko.