Tommishockin asema Ruger Hauerissa ei välttämättä ollut kiitollinen: Pyhimykseen ja Paperi T:hen verrattuna hän on jäänyt ansaitsemattoman vähälle huomiolle, vaikka oli vastuussa monista trion parhaista säkeistöistä. Soolourakaan ei ole saanut suurta huomiota, ja Luksusautojen hautausmaan myötä artisti ilmoittaakin lopettavansa sen, mitä se sitten ikinä käytännössä tarkoittaakaan.
Jäähyväislevyssä ei ole mitään varsinaista vikaa, mutta kyllä se paljastaa Tommishockin lievän persoonattomuuden tällaisen diipin pohdiskeluräpin tekijänä. Ajanmukaisen synkät ja minimalistiset taustat sointuvat hyvin riimeihin, joiden tunneskaala yltää resignaatiosta sarkastiseen sylkemiseen, mutta tuskinpa Luksusautojen hautausmaata muistaa enää ensi keväänä. Sopivan vittumaisesti skeneä sohaiseva Benihana jäänee sentään mieleen.
Tommishockin dilemma tiivistettynä: Rugerissa hän pääsi jopa loistamaan, muttei jostain syystä kyennyt koskaan ottamaan sooloartistina tilaa kunnolla haltuunsa.