The Go! Teamin tapauksessa tulee ensisijaisesti pohdittua, kuinka pitkälle yksi – hyväkin – idea voi kantaa. Yhtyeen nokkamiehen Ian Partonin suuri kuningasajatus oli naittaa 60-luvun tyttöbändit, garage rock, elektro pop ja Bollywood samaan, sinänsä varsin mehukkaaseen pakettiin. Partonin keitoksesta tuli itsekin aika lailla innostuttua yhtyeen Thunder, Lightning, Strike -debyytin (2004) myötä.
Ajan kulku on kuitenkin armotonta. Suuntaukset, tyylisuunnat ja ennen muuta teknologia kehittyvät koko ajan. Se leikkaa ja liimaa -metodi, mikä vielä 2000-luvun alussa oli vallankumouksellista, on nykyään jokaisen ääntä käsittelevän älylaitteen perustoimintoja. Musiikki itsessään ja varsinkaan sen luomisprosessi eivät koskaan ole ajasta irrallaan oleva saarekkeita, vaan ne ovat aina suhteessa paitsi omaan historiaansa, myös ajan virtauksiin. Tässä katsannossa The Go! Team ei enää kuulosta tuoreelta, vaan pelkästään negatiivisella tavalla retrolta.
Semicircle on levy, joka pintapuolisesti kuulostaa hyvältä, mutta josta tarkemman tutkailun perusteella puuttuu se ihan olennainen – eli sisältö. Nyt jos koskaan on Partonin porukalla itsetutkiskelun paikka. Näin ei The Go! Teamin tarina voi jatkua.