The Go! Teamin musiikki synnyttää mielleyhtymän väärin lääkitystä keskittymishäiriöpotilaasta, joka hortoilee sokerihumalassa keskellä välkkyvää suurkaupungin valomerta. Tingeltangelia, räpsettä ja väpätystä tulee jokaisen solun täydeltä, eikä päähenkilön kuuppa meinaa kestää.
Tuottaja-muusikko Ian Partonin mestaroima sample-estetiikan ja kitarapörinän fuusio tuntui hetken aikaa virkistävältä The Go! Teamin esikoisalbumi Thunder, Lightning, Striken (2004) aikoihin. Nyt hyperaktiivinen kollaasitekniikka rasittaa. Retroaineksista, lähes imbesilleistä popteemoista ja monen kirjavista sitaateista keitetty soppa on digitaalisen ajan hissimusiikkia, jollaista mainokset, elokuvat ja televisio ovat täynnä.
Positiivisella energialla kyllästetty nörtti-iloittelu tuntuu väliinputoajamusiikilta. Hiphop-maailman innovaattoreihin verrattuna Go! Teamin tuottama äänivirta on sovinnaista ja vaisua, kokeellisemman rockin surina-asteikolla se on pikkusievää. Klassisen popinkin näkökulmasta Rolling Blackouts on kovin köykäinen. Sampleilla kikkailu ei oikein vielä riitä mihinkään.
