Levyarvio: Grand Magus -uutuus on parhaimmillaan nautittuna unilääkkeeksi

Grand Magus
Wolf God
Nuclear Blast

Ruotsalaistrio on pitänyt tiukkaa julkaisutahtia yllä jo kohta kaksi vuosikymmentä lyömällä uutta levyä pöytään aina parin vuoden välein. Wolf God on metalliyhtyeen yhdeksäs pitkäsoitto ja se ilmestyy kolme vuotta edellislevy Sword Songsin jälkeen.

Kolmikko on pitänyt homman itselleen tuoreena äänittämällä levyn vaihtelun vuoksi soittamalla pohjat yhdessä livenä purkkiin. Kuuntelija ei tosin huomaa tämän metodin tuoneen mitään uutta ja erilaista soundiin vaan Wolf God on samaa jylhää riffittelyä, raskasta poljentoa ja sankarointia kuin aiemmat tuotoksetkin.

Levyn toteutuksessa ei sinänsä ole moitittavaa ja biiseistäkin löytyy kivoja koukkuja varsinkin kertosäeosastolla. Mutta kokonaisuutena albumi on yksinkertaisesti puuduttavan tylsä, musiikkiin haettu eeppisyys kääntyy itseään vastaan eikä kappaleita erota enää toisistaan. Ja kun biisimateriaali on parhaimmillaankin vain osastoa ”ihan kiva”, soljuu levy toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos vielä useammankin toiston jälkeen.

Yhtään totaalisen surkeaa biisiä ei levyllä ole ja niitä jaksaa kuunnella yksittäin ja pieninä kerta-annoksina. Mutta koko levyllistä ei pysty nielemään yhdellä istumalla kuin unilääkkeeksi.