Vielä Iron Willin (2008) aikaan ruotsalaiskolmikon hevissä muhinut 1970-lukulaisuus on karissut pikkuhiljaa puhtaan 1980-luvun perinnön tieltä. Leveiden lahkeiden vuosikymmen muistuttaa itsestään vielä Grand Magusin liimautuessa Judas Priestin kylkeen, mutta Priest-vaikutteetkin ovat sitten Hammer Of The Northin (2010) laimenneet hieman. Triumph And Powerilla Grand Magusin musiikkiin hiipii Into Glory Riden (1983) aikaisen Manowarin kaikuja. Basso- ja kitarasoundi yhdistyy usein samankaltaiseksi teräksiseksi valliksi, jota Manowar tuolloin käytti. Rokkaava ote ja laulumelodiat korostavat vaikutelmaa.
Sanoituksissa vallataan maata, jaetaan oikeutta ja otetaan henkeä. Tuo kaikki tapahtuu tietenkin miekkakädellä, urhojen taistelun kautta. Tässä mielessä Grand Magus vertautuu maanmiehiinsä Amon Amarthiin, ja jos Amarthista riisuttaisiin death-valtaisuus ja mörinälaulu, oltaisiin aika lähellä Triumph And Powerin tunnelmaa myös musiikillisesti. Vaikea on silti nähdä, että Grand Magusista kasvaisi Amon Amarthin kokoinen orkesteri. Triumph And Power on Grand Magusilta nappisuoritus, sillä melodioiden, biisirakenteiden, sovitusten ja jopa soundien suhteen bändi laittaa parastaan, mutta taistelukentillä laukkaavassa hevissä on tehty niin mittavia suorituksia, että legendojen joukkoon päästäkseen on miekkailtava vielä vähän kiivaammin.
