Saksan-siivellä lienee eniten selittämistä levy-yhtiön linjakokouksessa: muiden napsiessa menestyneitä jenkkibändejä Saksan velikullat signaavat perinnetietoista heavymetallia ylpeästi esittävän ruotsalaistrion. Grand Magus on herättänyt roppakaupalla huomiota viimeisimmillä levyillään, joten saksalaiset saattavat sittenkin saada kovimmat taputukset olalle.
Linjakokousta on pitänyt myös pääosan esittäjä. Uutuudellaan Grand Magus asettautuu entistä tiukempaan metallimuottiin ja parkkeeraa lähelle Judas Priestiä. Rob Halford -maneereita kuullaan, mutta vielä enemmän uutuus hohkaa Tipton-Downing -tyylistä riffi- ja soolotulta. Tämä on Grand Magusilta täysin tiedostettu linjaveto, sillä suunnasta ei poiketa koko levyn aikana.
Alkuihastuksen mentyä selkein puute käy ilmeiseksi. Karisma ei tahdo riittää. Kun pelaa osittainkin samoilla korteilla Priestin kanssa, on syytä pitää huoli riittävästä särmästä, isoista riffeistä ja raikuen tarttuvista kertosäkeistä.
Grand Magus on loistobändi ja biisit ovat enemmän kuin kohdallaan, mutta Hammer Of The Northille valikoitunut tyyli vaatisi karismaattisempaa käsittelyä toimiakseen tosissaan. Tarttuvuutta ja terävyyttä uupuu siinä määrin, ettei Hammer Of The Northista ole bändin omaksi Screaming For Vengeanceksi.
