Levyarvio: Häisevän tyylikästä jazz-näkemystä vuosikymmenten kokemuksella – Juhani Aaltonen sai tuekseen kansainvälisen kokoonpanon

Arvio julkaistu Soundissa 7/2020.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

Aaltonen, Kullhammar, Heikinheimo & Meaas Svendsen
The Father, The Sons & The Junnu
Moserobie

Puhaltaja Juhani ”Junnu” Aaltonen täyttää ensi joulukuussa kunnioitettavat 85 vuotta. Monitoimimies tunnetaan rupeamistaan UMO Jazz Orchestran ja Tasavallan Presidentin riveissä, minkä ohella muusikko on ollut haluttu vieras monissa musiikkisessioissa.

Yksi Juhani Aaltosen suurimmista ihailijoista on ruotsalainen saksofonisti Jonas Kullhammar, joka lähti mielellään mukaan yhteiseen projektiin. Kun yhtyeeseen liittyivät rumpali Ilmari Heikinheimo sekä kontrabasisti Christian Meaas Svendsen, kvartetti oli valmis.

The Father, The Sons & The Junnu pursuaa häikäisevän tyylikästä jazznäkemystä. Albumin musiikkia päästiin esittämään lavoilla ennen äänityksiä, joten materiaalilla oli aikaa kypsyä lopulliseen muotoonsa. Osin improvisoitu kokonaisuus kuulostaa ilmavalta.

Vaikka jamittelun polttopisteessä soivat estoitta kirmailevat saksofonit ja huilu, myös rytmiryhmä pääsee hyvin esille. Etenkin Christian Meaas Svendsenin notkea bassottelu hakee paikkansa valokeiloissa.

Bändin tasapäisesti säveltämät teokset antavat luovuuden kukkia vapaasti. Toisinaan niissä kosketellaan epäjärjestystä, mikä tekee levystä mielenkiintoisen.

Lisää luettavaa