Levyarvio: Heavy metal -aurinko nousee Ahvenanmaalta – Tämä bändi soittaa voimaannuttavaa kunnon musaa

Arvio julkaistu Soundissa 11/2018.
Kirjoittanut: Ville Pirinen.

Arvio

Begravningsentreprenörerna
Jämna Plågor
Full Contact

Taideteoksen yksilökohtainen vaikuttavuus perustuu varsinaisen taiteellisen sisällön lisäksi olosuhteisiin joissa yksilö teokselle altistuu. Hankalasti nimetyn ahvenanmaalaisbändin debyyttipitkäsoitto saavutti korvani marrasmasennuksen pimeimmässä alhossa. Haastava lähtökohta minkä tahansa levyn kuunteluun. Jämna Plågorin aloittavan Jag här fått nog av dig -kappaleen lopussa olin kuitenkin jo kaivautunut ylös henkisestä suohaudastani ja laukkasin nyrkit pystyssä kohti valoa. Begravningsentreprenörernan kohottava korkeaoktaanirock oli ”just what the doctor ordered”.

Yhtye soittaa sinänsä sata kertaa kuultua KUNNON MUSAA. Stoogesiaaninen toimintarock, eeppinen hevimeno, sankarilliset tuplakitarat ja hitikkäät laulukoukut rullaavat eteenpäin vaivattoman kiihkeästi. Jokin ruotsiksi kiljutun ahdistuneen tekstimaailman ja rasvatun good time -rock’n’roll -riffittelyn yhdistelmässä on kuitenkin omaa, uutta ja innostavaa.

Apokalyptisiin kansiin pakattu albumi sisältää kappaleita kuten Död eller levande tai Hårda tider, mutta sen kuuntelu on voimaannuttaa. Jämna Plågor on kuin kirkkaana hohtava heavy metal -kevätaurinko.

Lisää luettavaa