”Poliittinen lauluntekijä” -nimike voi herättää mielikuvan pateettisesta paasaajasta, mutta Billy Braggista moinen on kaukana. 63-vuotias britti on aina tehnyt musiikkia, jossa on särmää, mutta myös humaania herkkyyttä, eikä hän ole kaihtanut romanttisiakaan lauluja.
The Million Thingsilla työväenluokkainen eetos on entisensä, mutta monessa laulussa Bragg perkaa omaakin tajuntaansa aseistariisuvalla rehellisyydellä. Tyyni itseripitys alkaa heti avausraidalla Should Have Seen It Coming j– mikä pätee yhtä lailla jokaiseen meistä. Albumin kauttaaltaan kovassa seurassa yhdeksi huipuksi nousee Mid-Century Modern. Siinä yleinen on yksityistä ja päinvastoin pakahduttavalla myötätunnolla, jonka säveliksi kiteyttää maailman haikein steel-kitaralinja ja herkullisesti Dylanille hattua nostava urkujen kohina.
Levy paljastaa hauskasti Braggin juuret. Siinä missä Freedom Doesn’t Come For Free viuluineen tiivistää mikä Amerikassa on vialla ja samalla yhdistää Woody Guthrien hillbilly-meininkiin, Ten Mysterious Photos That Can’t Be Explained voisi aksenttia myöten olla Billyä innoittaneen Small Facesin riemukkaasta laulukirjasta. Myös The Buck Doesn’t Stop Here No More analysoi terävästi USA:n sekasortoa. Tämä ja Pass It On voisivat olla southern soul -balladeja.
Kevyesti yksi vuoden levyistä: vähäeleinen, empaattinen, älykäs, vilpitön, syvä.