Levyarvio: Hurmaavan ylittämätöntä luonnollisuutta – Aaron Frazerin soul-ääni on lääkettä arpiselle sielulle

Aaron Frazer
Introducing...
Dead Oceans

Aaahh! Tämä on lääkettä arpiselle sielulleni. Todellista soul-musiikkia parhaasta päästä. Tällaista tarvitaan juuri nyt, vaikka toisaalta tällaista tarvitaan aina. Häpeilemättömän 60-lukuisesta perusvibastaan huolimatta Aaron Frazerin musiikissa on hienovaraisesti myös modernimpia sävytyksiä, mutta pohjimmiltaan se on ajatonta.

Frazer tunnetaan niin ikään soulahtavan Durand Jones & The Indicatorsin rumpalina, kakkoslaulajana ja biisintekijänä. Debyytillään siistin ja vilpittömän näköisen nuoren miehen huikea falsettiääni pääsee ansaitsemaansa etulinjaan, eikä tuottaja Dan Auerbachin kokoama bändi jätä toivomisen varaa. Kiekon valtteihin kuuluu kaikesta turhasta kikkailusta ja keinotekoisesta pönkityksestä riisuttu intiimiys, joka nykymaailman eeppiseen tai turboahdettuun pullisteluun verrattuna näyttäytyy suorastaan kapinallisena toisinajatteluna.

Frazer on myös keskinkertaista parempi lauluntekijä. Biisit ovat hyviä, parhaat erinomaisia, kuten blackkeysmäisen iskevästi bluesahtava Can’t Leave It Alone tai marvingayemäinen Bad News, jossa ihmiskunnan öykkäröintiin tarttuva lyriikka menee tiedostavan puolelle. Done Lyin’ tilittää ystävän taistelua addiktion kanssa. Mutta kyllä kaiken imelyyden välttävät rakkauslaulutkin toimivat upeasti, kuten vaikka silkkinen avausraita You Don’t Wanna Be My Baby tai kitarasooloineen hyvin klassinen balladi Leanin’ On Your Everlasting Love.

Koko hommassa on hurmaavan yrittämätöntä luonnollisuutta ja kiireettömyyttä, vaikka biisit tehtiin ja äänitettiin kahdessa viikossa. Voin kuunnella tätä loputtomiin.