Igorrrin musiikki on aina ollut samassa määrin ärsyttävää kuin vaikuttavaakin. Maanisesti barokkimusiikin, metallin, breakcoren ja oopperan välillä tyylilajeja vaihtelevista biiseistä on jäänyt jonkinasteinen yliyrittämisen maku. Vaikka bändin sekamelska onkin eittämättä ainutlaatuista ja luovaa, on se myös tuntunut liian itsetarkoitukselliselta, kuin bändin ainoalle pysyvälle jäsenelle Gautier Serrelle ideoiden määrä olisi tärkeämpi kuin laatu.
Spirituality And Distortion on edeltäjiään musikaalisempi ja parempi levy, mutta Igorrr nojaa silti edelleen liikaa genrepoukkoiluun. Bändi ei hallitse mitään yksittäistä tyylilajia erityisen hyvin, joten biisit perustuvat hengellisyyden ja särökitaroiden välisiin kontrasteihin. Usein Igorrrin luomat kontrastit tuntuvat vähän keinotekoisilta, sillä osa sivupoluista toimii huonosti. Esimerkiksi 90-luvun Aphex Twinia muistuttavat säksätykset ovat pahasti ajastaan jäljessä.
Igorrrin ja Serren muiden projektien laulukieli ei ole mikään varsinainen kieli, vaan Serre valitsee äänteet sen mukaan miltä ne kuulostavat. Valitettavasti päällisin puolin komeasta musiikista heijastuu sama epäkiinnostus varsinaisten merkitysten välittämiseen.
