Levyarvio: Iloisesti Hammondilla – Niemisen ja Litmasen osaavissa käsissä groove-duo on kuin kvartetti

Arvio julkaistu Soundissa 6/2018.
Kirjoittanut: Hemmo Päivärinne.

Arvio

Nieminen & Litmanen
Sävyjä
Bluelight

Hammond-generaattoriurkujen murinasoundissa on jotain sisimpäni ripseä väräyttävää. Kai se on se uljaus, joka on kuin kohdun kuminaa, tuulen huminaa ja puiden huojumista myrskytuulessa. Taidokkaissa käsissä Hammond voi vaikka tappaa.

Instrumentaalinen urku-rumpu-duo Nieminen & Litmanen on venynyt jo neljänteen julkaisuunsa. Duo onkin oikeastaan kvartetti, kun äänielementteinä ovat urun ylä- ja alasormiot, bassojalkio sekä rummut ja symbaalit.

Vaikka Hammondit ovatkin levyllä pääosissa, niin selvitin, että studiossa on salaa käytetty myös flyygeliä, Wurlitzeria, mikro-mellotronia, kinourkua sekä syntikkaa. Myös äänittäjä Mamba Assefa ja tuottaja Janne Haavisto paukuttavat taustalla perkkoja.

Levyn huippubiiseistä sanoisin, että bändi käyttää polttoaineenaan työn sankaruutta ja varaosiksi kelpaavat kaikki jazzfunksoulin laveasti maalatut asiat. Hipsterit tuhisevat viiksiinsä. Discopallo vilkkuu. Jengi lentää ovesta pihalle heti ensimmäisessä liikenneympyrässä: pyöreälamppuinen beige tonnikakssatanen farkku-Lada, mallinukke takapenkillä, aurinko paistaa, takakontissa liian pieni teltta – tennari kohti pedaalia ja kohti uusia musiikillisia seikkailuja. Jiihaa!

Lisää luettavaa