Levyarvio: Intiimisti hipstereille – Jordan Rakein positiivisuus hukkuu äänivirtaan

Arvio julkaistu Soundissa 9/2021.
Kirjoittanut: Linda Söderholm.

Arvio

Jordan Rakei
What We Call Life
Ninja Tune

Jordan Rakein soundi on helppo tunnistaa kilometrien päähän. Harvinaisen monilahjakkuuden, laulaja-lauluntekijän, tuottajan ja multi-instrumentalistin neljäs studioalbumi on elektronista ja akustista yhdistelevää hipsteripoppia, joka nojaa pitkälti Rakein herkkään tulkintaan ja omintakeiseen falsettiin.

Uudessa-Seelannissa syntynyt, Australiassa varttunut ja nykyisin Lontoossa asuva, myös salanimellä Dan Kye tanssimusiikkia tekevä artisti kuulostaa uusimmallaan varsin haavoittuvaiselta. Tunteikas taiteilija avautuu intiimillä albumilla, joka perustuu posiitivisen psykologian oppeihin ja miehen terapiaistuntokokemuksiin, jotka ovat avanneet hänelle täysin uusia uria niin henkilökohtaisessa kuin ammatillisessakin elämässä.

Walesissa kahden session aikana albumin ydinryhmän kanssa äänitetyltä albumilta on ylen vaikea löytää mitään vikaa. Ohitse soljuvat kappaleet ovat monitasoisia musikaalisia tutkielmia miehen elämästä sekä viimeaikaisista henkisistä oivalluksista, mutta silti kokonaisuutta vaivaa aavistuksenomainen mielikuvituksen puute, minkä johdosta se tahtoo väkisinkin hukkua äänivirtaan.

Lisää luettavaa