Levyarvio: Juniper Inc. toimittaa kunnon jytää ja rähinää sekä kossusiivuja soulista ja bluesista

Arvio julkaistu Soundissa 4/2019.
Kirjoittanut: Hemmo Päivärinne.

Arvio

Juniper Inc.
Boneshaker
Boogiemill

Onpas pitkästä aikaa mukava kuulla hyvää tuoretta jytää ja ränkkätänkkää, jossa on kossusiivuja soulista ja bluesista. Juniper Inc. on jo muutaman vuoden pääkaupunkiseudulla jyystänyt rokuryhmä, jonka yksilöillä on monenmoista soittohistoriaa takana. Näin trion taannoin jossain räkälässä ja panin merkille tuimat lainabiisit sekä hieman lapsipuolen asemaan jääneen laulun.

Boneshaker-levyllä kitaristi-laulaja Ace Mark rähinälaulaa hemmetin paljon paremmin, ihan kuin jäämurskaa vetänyt Timo Nikki. Ace on selvästi käynyt laulutunneilla. Äänitteen kymmenen kappaletta ovat tasaisen varmoja omia rytistyksiä, joista tulee hieman mieleen Motörhead, ZZ Top ja Peer Günt, tosin tuplabassareita olisin toivonut lisää.

Juniper Incin viinan, autojen ja pimujen ylistystä soivat rocksinfoniset lyriikat ja sävellykset vaikuttavat kohottavasti potenssiin saadessaan huohottamaan musiikin pakahduttavasta voimasta avaus- ja hitaiden osien hengästyttävien nousujen huipennuksissa ja ekstaattisissa kliimakseissa, jotka saavat rintakehän laajenemaan musiikin poltteisesta emotionaalisesta voimasta ja ekspressiivisestä melodisesta kauneudesta finaalien usein raikkaan musiikillisen pieruhuumorin pilkahdusten lomassa.

Lisää luettavaa