Levyarvio: Kahden biisinikkarin ja tyylitajuisen yhtyeen horjumaton liitto – Hoedownin uutuusalbumi on taivaallisen hieno rytmikudelma

Arvio julkaistu Soundissa 1/2022.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

Hoedown
XX
Emsalö

Suurenmoisen täyteläisen albumin on livekeikoistaan ja upeasta yhteissoinnistaan tunnettu Hoedown saanut jälleen aikaiseksi, nyt täysin omista uusista kappaleistaan. Musiikki on niin suloisesti, sävykkäästi ja soinnikkaasti kasassa, että bändi on voinut ujostelematta kertoa levytyksen hoituneen suurimmaksi osaksi muusikoiden yksittäisinä etätöinä. Keskinäinen ymmärrys ja harjaantuneen yhteissoiton asetukset ovat niin syvällä yhtyeen soittotavassa ja tyylitajussa, että yksikään osatekijä ei äänitysten kirjossa hievahda tai horju.

Kappaleet vuorottelevat Mika Kuokkasen ja Jere Ijäksen tekemien ja laulamien biisien kesken. Kolmasti Kuokkasen kumppanina on tuttu Australian-vahvistus Terry McArthur. Esa Kaartamon hieno JJ Cale -tyylinen hölkötys Music Man päättää albumin livetallenteena.

Ijäksen soultyyliin värähtelevä lauluääni on asettunut hehkeästi western-balladien tyyliin, jossa usein noustaan kantrin maanläheisyydestä emotionaalisen virtuositeetin toisille tasoille. Vaihtelu Kuokkasen vakaan, sävelrikkaan kerronnan kanssa toimii sävykkäästi, ja bändi pitää huolen, että jokainen kappale saa elävimmän ja inspiroituneimman säestyksen ja solistiset osuudet. Kielisoittimien näppäillyt, strummatut ja liu’utetut soundit muodostavat taivaallisen, valloittavan ääni- ja rytmikudelman.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa