Sopivan raskasmielisesti nimetty albumi todistaa jykevästi, että Lyijykomppanian painavat alkuaineet ovat kulkeneet vääjäämättä läpi 35 vuoden ja 10 muusikon ravintoketjun. Tyylilajissaan linjakkaasti kulkevat kappaleet ovat bändiin kolmanteen pestiinsä palanneen basistin Lemmy Lindströmin säveltämät ja ainoan alkuperäisjäsenen, rumpali Esa Moilasen, sanoittamat. Uusi rekryytti Tero Vuorinen vastaa jyrkästä kitarajynkytyksestä ja Timo Rautiaisen aikoinaan lyijyyn valamasta piukeasta ja selkokielisestä laulutavasta.
Määrätietoisesti pelkistetyn matskun viehätys on ja pysyy horjumattomassa yksitotisuudessa, mikä ei estä miettimästä melodiakulkujen potentiaalista toimivuutta lennokkaamman hard rockin tai jopa kevyen popin iskukonsteilla. Kansallisangstissa vellova tematiikkakaan ei vie tätä sävelkulun olennaista svengijännitettä, joka ei hae kontrastia tiiviille lyijymuotille, vaan tekee musiikista tarttuvampaa ja mielenkiintoisempaa. Instrumentaali Kantalan juopot värikuvina leikittelee jopa pelimannisävelmällä. Karskina livemasiinana Lyijykomppania takoo aihionsa vieläkin dynaamisemmin.
