”Tämä voisi olla paratiisi, niin paljon muutakin kuin tämä kylmä maa, jossa idiootit tyhjää huutaa”, haaveilee Sarparanta. Samaa mietin aina kun selaan somea.
Takaisin merkitykseen on niin tekstiensä kuin musiikkinsa puolesta vahva mutta asiasta numeroa tekemätön keskisormennäyttö nykyaikaa kohtaa. No Shamen keulilta ja kuvataiteilijana tunnettu Sampsa Sarparanta antaa kokemuksensa ja ikänsä kuulua kaikessa.
Albumin keskiössä on nykyajan äärellä sekä turhautunut että hukassa oleva keski-ikäinen mies, joka purkaa tuntojaan enemmän toteavasti kuin vihaisena tai lannistuneena. Hän ja ympäröivä maailma eivät aina sovi yhteen, mutta ”se on ajan henki”.
Sarparannan kokemus muusikkona kuuluu levyn valloittavan itsevarmassa rockissa. Hän ikään kuin todistaa ”nykyajalle”, että tästä musiikissa on rockin kontekstissa pohjimmiltaan kyse: vereslihaa, hikeä, kommunikaatiota, dynamiikkaa ja tärkeimpänä: melodioita, melodioita, melodioita. Sellaisen ilmaisun Sampsa Sarparanta osaa kadehdittavan hyvin. Yhtä hyvin kuin Mike Ness tai Henrik Berggren.
Tämä on aikuista musiikkia sanan parhaassa mahdollisessa merkityksessä.