Dallas Kalevala on Lapko-yhtyeen solistin Ville Maljan ja rumpali Jussi Matikaisen muodostama duo, jonka musiikki on elektrisen kuplivaa poppia. Ja heti neulan hipaistessa digitaalitiedoston kuvitteellista pintaa on selvää, että on kyse jostain kihelmöivän uudesta.
Ensimmäinen kappale saa huudahtamaan ”Lapko elää!” ja kaksikymmentä sekuntia myöhemmin sen kuoleman saa todistaa omin korvin. Sama jatkuu läpi albumin. Ensin vihjaillaan historiasta ja heti perään huomautetaan, että kuulija onkin ehkä vain kuvitellut kaiken omassa päässään.
Ville Maljan äänenkäyttö on albumilla vähemmän riipivää kuin Lapkon aikoihin. Sen sijaan miehen äänestä kuuluu kokeilunhalu ja keveys. Aikuistuminen kuuluu musiikissa ryytymisen sijaan elämänjanona, ja sen myöntämisenä, että elämä voi olla myös kaunista.
Albumi on täynnä esimerkiksi Animal Magnetismilla kuultavia pulleita viidakkorytmejä, synasoundeja, konemusiikkia ja kaukokaipuuta aina Kaliforniaan asti. Parhain kappale on singlejulkaisuksi päätymätön Jackal, jossa on yksinkertaisesti kaikki kohdillaan.
Kuten on paria heikompaa raitaa lukuun ottamatta koko albumilla.
Kaikki on vasta alussa ja toivon että tämä levy olisi mahdollisimman monelle hyvä sisäänheitto Dallas Kalevalan maisemaan.
Mikä albumin työstämisessä oli poikkeavaa verrattuna aiempiin projekteihinne?
Jussi: – Halusimme luoda uusia meille sopivampia puitteita, kuten työskennellä enemmän elektronisesti ja periodiluonteisesti. Sessioiden välillä saattoi vierähtää pitkiäkin aikoja, joten yhteiset luovat hetket olivat luonnollisesti haastavampia tavoittaa. Työstäminen sisälsi aiempaa enemmän yksinäisiä hetkiä materiaalin äärellä. Itse kuitenkin nautin siitä armottomasta paljauden tunteesta, jonka duona työskenteleminen tuo mukanaan. Ei ole mitään fiksattua positiota, vaan saa hiplata kaikkia niitä matolaatikoita, joihin ei ole aiemmin päässyt käsiksi oman bändisoittimensa takaa. Ei ole selkiä, joiden taakse mennä ja päätöksiä tehdessä on usein helpompaa, koska kahdestaan on vähemmän neuvoteltavaa.
Ville: – Jussin suhtautuminen musan tekoon ja ihan konkreettinen tekemisen tapa on vähän erilainen kuin mihin olin perinteisessä rock-bändissä soittaessa tottunut. Asioita katsotaan enemmän lintuperspektiivissä, mutta toisaalta myös päinvastoin syvältä sisältä. Tämä on tuntunut freesiltä ja välillä myös erittäin haasteelliselta.
Mitä toivotte kuuntelijan kuulevan, kun hän laittaa soimaan uuden albuminne?
Jussi: – Toivottavasti kaikki se energia joka ollaan tähän viimeisen kahden vuoden aikana laitettu välittyy myös ulospäin. Kaikki on vasta alussa ja toivon että tämä levy olisi mahdollisimman monelle hyvä sisäänheitto Dallas Kalevalan maisemaan.
Ville: – Toivoisin, että olemme tavoittaneet jotain siitä eläimestä, joka pinnan alla meissä kaikissa elää. Mikäli kuulija tunnistaa itsessään jotain tämän suuntaista, olemme onnistuneet.
Jos albuminne olisi henkilö, kuka tai millainen hän olisi?
Jussi: – Hän olisi tietään etsivä äpärä, joka ei pelkää tutkia elämää rohkeasti kaikista kulmista. Tyyppi, joka on ylpeästi keskeneräinen ja joka peloistaan huolimatta uskaltaa lähestyä tuntematonta uteliain mielin.
Teksti: Vilja Vainio