Tamperelaisen hardcore-yhtyeen huippuenergiset live-esiintymiset sekä parin vuoden takainen debyyttialbumi Pako todellisuudesta jättivät odottamaan malttamattomasti lisää. Bändin toinen täyspitkä levy alkaa melko lailla samoissa tunnelmissa kuin edeltäjänsä, mutta edetessään erot alkavat näyttäytyä enemmän.
Vaikka kappaleiden teemat liikkuvat pitkälti tutuissa aiheissa – päihteissä, lohduttomuudessa ja itseinhossa – on levyn soundi edeltäjäänsä kokeellisempi. Elementtejä hiphopista on käytetty huomattavasti enemmän ja se luo mielenkiintoisen kontrastin muutoin raskaalle menolle. Myös laulaja Edu näyttää uusia puolia äänenkäytöstään. Tunnelmaltaan levy on kuitenkin alakuloinen ja jopa pessimistinen, erityisesti Missä sä meet ja Trainspotting ovat sanoituksiltaan pysäyttävän karuja ja maalaavat synkkää maailmankuvaa.
Vaikka levy ei juurikaan vastaa sitä, mitä Pystyyn Kuolleilta Hipeiltä odotin, on se kaikin tavoin vaikuttava. Levyn päättävä Kuolema luo näyttävän päätöksen jo muutenkin mukaansatempaavalle albumille. Yhtye tuntuu paranevan vuosi vuodelta, joten innolla odotan mitä seuraavaksi on luvassa.
