Kun näin Vuonon ensimmäistä kertaa livenä, en ollut kuullut yhtyeestä etukäteen muuta kuin nimen. Jälkikäteen ajateltuna tuntuukin hauskalta, että olin kuullut Vuonon debyyttialbumin lähes kokonaisuudessaan jo kauan ennen kuin edes tiesin tulevani kirjoittamaan tätä arviota.
Tamperelaiskvintetin musiikki on heidän omien sanojensa mukaan kotoisin kaukaisista galakseista, mutta sillä on silti jalat tukevasti metsämaassa. Ja sitä se todella onkin. Musiikki samaan aikaan sekä erkaannuttaa todellisuudesta että on aivan tässä.
Livetilanteessa kauneimpina pitämäni kappaleet eivät vaihtuneet toisiksi myöhemminkään kuunneltuna. Totem Pole, White Dots ja Skip Rope ovat herkeämättömiä, hyvän maun rajoissa ahdistavia kappaleita, jotka kutkuttavat niin, että on vähän epämukavaa olla paikallaan, mutta samalla ei haluaisi olla missään muuallakaan.
Vaikka olin itse tullut keikalle kuuntelemaan lämppäriä, pääesiintyjäkään ei pettänyt. Pieneltä esiintymislavalta käsin tunnelman lumonnut Vuono ansaitsi mielestäni enemmän ja tulisi kehittymään ajan kuluessa vieläkin paremmaksi.
Sitä mieltä olen yhä.