Kuvataiteen ja kokeellisen äänen parissa häärivän Tuomas A. Laitisen tuorein projekti on laadukasta ja ajanmukaisesti muljahtelevaa ambientia, joka ei kuitenkaan kuulosta rahtikultilta tai ”maailman trendien” jäljitelmältä.
Toki, jos Oneohtrix Point Never ja Arca kiinnostavat, niin sitten tämäkin. Sapiduz nousee namedroppien vertaiseksi, koska tuotantoarvot ja tyylitaju ovat korkealla.
Popnimien lisäksi ajattelen Guillaume de Machaut’n Notre Dame -messua tai Hildegard Bingeniläisen mystisiä sävellyksiä. Tämä on goottilaista, pseudokeskiaikaista hartailua, jolla kyberneettiseksi manipuloitu Milla Mäkisen lauluääni kohtaa Laitisen jäiset syntikat.
Levyn tunnelma säilyy taianomaisena valahtamatta teennäiseksi, koska Laitinen luottaa poikkeuksellisen hyvään melodian- ja draamantajuunsa. Isoja melodioita ei piiloteta liian tekstuurivaikeilun alle, sävelkulkujen annetaan elää.
Hienoimpana on kappaleiden Organism, Raven Matrix ja Chromosphere muodostama triptyykki. Se kulkee androidikuorojen ja avarien syna-arpeggioiden kautta sakraaliin scifileijailuun, joka tuntuu hienovaraiselta kuin lasimaalauksen läpi siivilöityvä päivänvalo.
Loppupuolella intensiivisyys hieman herpaantuu, mutta enimmäkseen Sapiduz on huomattavan eeppistä tilamusiikkia.