Levyarvio: Kun punk-ikonitkaan eivät ole pyhiä – The Muslimsin hardcorepunk nostattaa verenpainetta

Arvio julkaistu Soundissa 10/2021.
Kirjoittanut: Isla Mäkinen.

Arvio

The Muslims
Fuck These Fuckin Fascists
Epitaph

Jopa punkpiireissä eteläcarolinalainen The Muslims on mielipiteitä jakava. Tummaihoiset queer-muslimit kirjoittavat lähes hardcorepunkin puolelle meneviä kappaleita omasta näkökulmastaan, joka jo itsessään nostattaa amerikkalaisten verenpaineita. Jo ennen levyn julkaisua yhtye herätti skenessä kiivasta keskustelua julkaistuaan levyn kansikuvan – piirroksen, jossa Johnny Rotten saa turpaansa.

Korkeista odotuksista huolimatta levy ylittää ne reilusti. Laulaja Qadr käyttää vaikuttavan laajaa äänialaansa ihailtavan monimuotoisesti, mikä tekee jokaisesta kappaleesta uniikin. Levyn alkupuoliskon kappaleet, kuten Hands Up, Don’t Shoot ja Illegals edustavat sanoituksiltaan vakavampaa puolta, mutta loppupuolisko on yhtyeen aikaisemmiltakin levyiltä tuttua poliittista satiiria, kuten ytimekkäästi nimetty John McCain’s Ghost Sneaks Into The White House And Tea Bags The President, joka kertoo kaiken kappaleen sisällöstä.

Ottaen huomioon, kuinka vakavia aiheita kappaleet käsittelevät, The Muslims onnistuu repimään jopa vähemmistöihin kohdistuvasta vihasta ja syrjinnästä huumoria. Se jos mikä on punkhenkeä.

Lisää luettavaa