Suomen(kin) indiepiireissä on huomattu, että kun striimimäärät kääntyvät laskuun, kannattaa yhtyeet lopettaa ajoissa ja perustaa tilalle uusia. Nimittäin media rakastaa kaikea uutta ja rocktoimittajat hiovat superlatiivejaan herkemmin uusien, lupaavien artistien kohdalla. Kunhan siis onnistuu ensin ylittämään kiinnostuskynnyksen, mutta sekin onnistuu yleensä viittaamalla tekijöiden aikaisempiin yhtyeisiin.
Lake Huttulan alias Teemu Merilän jotkut muistavat Lodger-yhtyeestä, joka ennätti julkaista kahdentoista vuoden aikana neljä pitkäsoittoa. Se on pitkä ikä indie-yhtyeelle nykyisin.
Ensivaikutelmani Lake Huttulasta oli, että tyylillisesti on kuljettu kauas Lodgerista, mutta tarkempi kuuntelu paljastaa, että varsin samankaltaisista aineksista Merilä yhä laulunsa rakentaa. Lake Huttulan sointia hallitsevat akustiset kitarat ja pulputtavat kosketinsoittimet, eikä yhtyeellä ole puberteettista tarvetta rokata koko ajan. Rennosta asenteesta tulee mieleen mm. Beckin, Pavementin ja Grandaddyn kaltaisia nimiä. Singlenä ennakkoon julkaistu Like Father, Like Son on kappaleena ässä, mutta lisääkin löytyy hihasta. Teemu Merilän lakoninen, slacker-asennetta huokuva laulutulkinta toimii rajoituksineenkin tässä kontekstissa.
My Ptosis on taidolla tuotettu ”debyytti”, jossa ilahduttaa etenkin sävellysten korkea taso ja sovitusten rikkaat detaljit.