Levyarvio: Lentävän syljen kuulee, mutta Carnage on kuitenkin Nick Cavelle välityö – Warren Ellisin kanssa tehty albumi on villi ja holtiton

Arvio julkaistu Soundissa 4/2021.
Kirjoittanut: Arttu Tolonen.

Arvio

Nick Cave & Warren Ellis
Carnage
Goliath

Nick Caven Bad Seedsin kanssa viime vuosina tekemät levyt ovat marssineet kohti hiljaisuutta, ja Ghosteen (2019) kuulosti aavemaiselta tai ehkä hiljaisella tavalla riivatulta ambient-musiikilta. Iso orkesteri teki hidastettua katoamistemppua yleisön silmissä. Caven uusin on duo-levy yhdessä Bad Seedsin multi-instrumentalistin ja eksentrikon Warren Ellisin kanssa ja se kuulostaa villimmältä ja holtittomammalta kuin mikään Bad Seedsin edeltävällä, hienolla trilogialla.

Jollain tapaa levy tuntuu synteesiltä viime aikojen hiljaisuuden rajamailta pelastusta etsivästä vanhenevasta miehestä, 90-luvun isoilla kertosäkeillä ja tunteilla leikkivästä popparista ja 80-luvun kohtalokasta asentoa viinipullojen ja täysien tuhkakuppien keskellä etsivästä nuoresta runoilijasta.

On kiinnostavaa nähdä, minkälaisia uusia versoja tästä siemenestä itää.

Carnage jakautuu kahteen näytökseen tai puoleen. Ensimmäinen puolisko on kovaääninen ja kaoottinen massa ääntä, jossa aiheet, rytmit ja harmoniat tuntuvat olevan jatkuvalla törmäyskurssilla keskenään. Kaaos huipentuu kappaleeseen White Elephant, jossa hip hop -kompin päälle piirretään kuva häiriintyneestä, päänsisäisestä monologista tavalla, joka tuo mieleen MC 900 Ft Jesusin onnistuneimmat biisit. Tästä siirrytään groteskiin, gospel-vaikutteiseen rockiin unelmoimaan ekstaattisesti tulevaisuudesta, jossa vallitsee ilmeisesti jonkinlainen valkoinen ylivalta. Cave vetää biisin överiksi, klassiseen luonnenäyttelijätyyliin. Naaman irvistyksen näkee ja sanojen mukana lentävän syljen kuulee. White Elephantin jälkeen alkaa rauhallisempi osa, joka ei aina onnistu pitämään kuulijaa otteessaan – toisin kuin Skeleton Tree (2016) ja Ghosteen saman oloisten harsojen taakse pikkuhiljaa piiloutuessaan.

Loppujen lopuksi Carnage on kuitenkin aika luonnosmainen välityö, jonka olemassaolon syvin oikeutus lienee se, että tekemisellä on itseisarvo. Koukut jäävät hetkellisiksi, sekä musiikillisesti että lyyrisesti. Mutta on kiinnostavaa nähdä, minkälaisia uusia versoja tästä siemenestä itää.

Lisää luettavaa