Levyarvio: Levy kuin kukkakauppa – Xenia Rubinos käsittelee henkilökohtaisia asioitaan genrerajojen yli loikkien

Xenia Rubinos
Una Rosa
Anti-

Una Rosa -albumilla laulaja-lauluntekijä Xenia Rubinos kutoo taidokkaita MTV-popista ja r&b:stä elektroon, break beatiin ja funk-rockiin ulottuvia äänikransseja, joita säestävät sulassa sopusoinnussa vocoderit, espanjalaiskitarat, elokuvalliset elementit sekä teknobiitit. Multi-instrumentalistin musiikkia onkin erittäin vaikea kategorisoida, sillä hän ylittää sävellyksissään ja sanoituksissaan genrerajoja perin ennakkoluulottomasti.

Levy seuraa kriitikkojen ylistämää Black Terry Cat -albumia vuodelta 2016 ja vaikka sen nimi viittaakin vain yhteen kasviin, niin se on itse asiassa rönsyilevä ikebana, jonka vaikutteissa kuuluvat niin elektroninen tanssimusiikki, hiphop ja jazz, mutta myös salsa, rumba, merenque ja jopa klassinen musiikki. Se on myös irtiotto Xenia Rubinosin aiemmasta tuotannosta – monipuolinen ja spontaani, värikäs ääniköynnös korostetun henkilökohtaisin lyriikoin. Sommitelman takana on espanjaksi ja englanniksi laulunsa kirjoittava taiteilija, jonka teosta kukittavat erilaiset kertojahahmot, joiden kautta sooninen floristi purkaa eksistenssiään kriittisen itsereflektion kautta.