Levyarvio: Lyhyt matka huuruista kirpeään sähköisyyteen – Pure Reason Revolutionin uusin on progehenkistä kevyt-psykedeliaa

Arvio julkaistu Soundissa 7/2020.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

Pure Reason Revolution
Eupnea
Inside Out

Lontoon Westminsterin yliopistossa vuonna 2003 alkunsa saanut Pure Reason Revolution on ajan saatossa tiivistynyt Jon Courtneyn ja Chloë Alperin aivoitusten keitaaksi. Kaksikon noukkimat vaikutteet paikallistuvat Pink Floydin sekä Porcupine Treen suuntaan, joskin esikuvien väreily filtteröityy harsoisen pop-estetiikan läpi.

Kymmenen vuoden levytystauon jälkeen syntynyt Eupnea kutoutui eteeriseksi kiekoksi, jonka kudokset taipuvat kevytpsykedeliaan. Teosten ilme päätyy sakeaksi, unohtamatta orastavaa kulmikkuutta. Huuruista tuntuu olevan lyhyt matka kirpeään sähköisyyteen.

Pure Reason Revolutionin kosketinvoittoiset sovitukset kaikuvat paikoin jylhästi. Toisinaan jäädään kelailemaan junnaavia elementtejä, mutta edesottamusten uhkeus miellyttää korvaa. Turha vaatimattomuus loistaa poissaolollaan, ja hyvä niin.

Eupnea kurottaa kiintoisimmilleen, kun se sukeltaa rohkeasti orgaanisiin muotoihin. Soljuva Silent Genesis kasvaa hallittuun kaaokseen saakka.

Lisää luettavaa