Levyarvio: Miltä kuulostaisi Within Temptation indiepop-versiona? Oikein hyvältä, todistaa Sharon den Adelin sooloalbumi

Arvio julkaistu Soundissa 4/2018.
Kirjoittanut: Vilja Vainio.

Arvio

My Indigo
My Indigo
BMG

Within Temptationin solistin Sharon den Adelin sooloalbumi My Indigo on artistin omien sanojen mukaan keino, jolla hän yritti pyristellä irti valkoisen paperin kammosta. Siinä hän mitä ilmeisimmin myös onnistui, sillä albumi pitää sisällään lumoavan kauniita pastellisävyjä.

Paikoin tuntuu, kuin albumi olisi Within Temptation indie pop -filtterin läpi suodatettuna. Esimerkiksi Safe And Sound tuo mieleen solistin yhtyeuralta tutun Paradise-kappaleen. Kuulija suorastaan odottaa, milloin musiikki muuttuu raskaammaksi ja tempo nopeutuu, mutta tämän assosiaation yli päästyään osaa albumia tarkastella oikeasta näkökulmasta: jonain aivan uutena.

Kappaleet soljuvat eteenpäin keveästi tuoden mieleen polaroid-kuvamaisen intiaanikesän, reggaen ja listahitit – hivenen sekavassa, mutta samalla nautittavassa sekoitussuhteessa. Albumin kuplivaa tunnelmaa, unelmaa ja painajaista, kuvaavat parhaiten kappaleet Indian Summer sekä Black Velvet Sun.

Vaikka albumi ei tarjoaisikaan genressään mitään kovin uutta, on se silti herkkä, utopinen kuvaelma, jota kuunnellessa voi hetkeksi unohtaa kaiken – ja ehkä juuri se on ollut tavoite myös den Adelille itselleen.

Lisää luettavaa