Belle And Sebastian ilman sofistikoitunutta nokkeluutta. Karkkiautomaatti ilman hempeää optimismia. Cats On Fire ilman lyyristä arvaamattomuutta…
Tvärtomin debyytiltä välittyy niin voimakas kontekstin taju, että sointi pakottaa esittämään rinnastuksia. Suuntimat ohjaavat kuitenkin harhaan. Nelikon hento indie-pop on enemmän kuin esteettinen viitekehys. Se on kerrontaa ruumiillisesti tukeva väline, jonka kautta laulujen kokijapositiot tulevat tosiksi.
Yhtyeen olemus kiteytyy epävarmuutta luotaaviin teksteihin, joissa minuus on kohtalo ja elämä toisaalla. Sieviksi kitarapunelmiksi ja autuaiksi harmonioiksi jalostuva musiikki alleviivaa sanomaa, mutta silaa sen myös ripauksella tarunhohtoa. Kengänkärkiin suuntautuneen katseen, hontelon esillepanon ja viehättävän sävellystyön yhteisvaikutus tenhoaa. Tvärtomin vetovoima ei ole ilmeistä, ja juuri siksi yhtye pitää otteessaan.
Ilmaisun yhtenäisyydellä on tosin kääntöpuolensa. Vaikka levylle on koottu materiaalia parin vuoden ajalta, osoittaa musiikki vain satunnaista halua kehittyä. Niinpä koosteen tärkeimmältä kappaleelta tuntuu avausraita, postpunkista ammentava Uudenvuoden aatto. Ronskiksi sähkömöyryksi lietsoutuva teos on johdantona petollinen, mutta Tvärtomin identiteettiä sen kontrastisuus avartaa ratkaisevasti.