Levyarvio: Musiikkia kansanmurhan raunioilta – Ruandalaisen The Good Onesin levyllä mukana myös Wilco- ja My Bloody Valentine -miehistöä

Arvio julkaistu Soundissa 2/2020.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.

Arvio

The Good Ones
Rwanda, You Should Be Loved
Anti-

Ei tarvitse yhtään ymmärtää Good Onesin laulamaa afrikkalaista kieltä, avausraita The Farmer pudottaa silti heti polvilleen. Tavattoman kauniisti surullisesta akustisen kitaran, läpsyttävien perkussioiden ja pakahduttavan sielukkaan laulun vetämästä kappaleesta huokuu täysin hiljentävä myötätunto. Tästä on nokkela coolius kaukana. Tällaista musiikkia tehdään vain äärimmäisen rankoissa oloissa, jotta pysytään järjissään. Ruandan taannoisessa kansanmurhassa hutujen ja tutsien välillä ihmisen pahuus nousi taas uusille huipuille, mutta siitäkin voi näemmä selvitä. Ei vähiten tällaisella musiikilla.

Albumi ei tarvitse mitään länkkärirokkareita avukseen, paitsi tietenkin kaupallisesti. Silti Wilcon Nels Kline soittaa sähkökitaralla erittäin hienosti sopivia kastehelmiä niin ikään veret seisauttavaan Where Did You Go Wrong, My Love -kappaleeseen ja My Bloody Valentinen Kevin Shields luo ei-hullumpaa taustaväriä A Long Sad Journey Watching You Diehin. Ian Brennan on taltioinut nämä äärimmäisen intiimit ja todelliset laulut juuri niin herkästi täysin livenä kuin Tinariwenin ja Rambling Jack Elliottin kanssa työskenneeltä mieheltä sopii odottaa.

Toivottavasti Good Onesin rutiköyhä kolmikko saa tästä levystä rahaa. Sen he todellakin ansaitsisivat. Suosittelen lämpimästi!

Lisää luettavaa