Levyarvio: Odotuksia optimistisempia tunnustuksia elämän mustasta aukosta – Laulajanvaihdos teki Teenage Wristille hyvää

Arvio julkaistu Soundissa 3/2021.
Kirjoittanut: Isla Mäkinen.

Arvio

Teenage Wrist
Earth Is A Black Hole
Epitaph

Siinä kolmen vuoden mittaisessa välissä, joka alternative rock -yhtye Teenage Wristin edellisen ja uuden albumin välissä ehti kulua, on bändin kokoonpano muuttunut melko merkittävästi. Laulaja-basisti Kamtin Mohangerin astuttua sivuun sekä toisen kitaristin Chase Barhamin lyhyeksi jääneen uran jälkeen kitaristi Marshall Gallagher astui nokkamiehen kenkiin, ja Teenage Wrist jatkaa duona. Onneksi on kaikuefekti, jolla korvata puuttuvat jäsenet. Eihän minkäänlaista eroa huomaa, jos kappaleiden taustat kuulostavat alikulkutunnelissa vedetyiltä!

Toisaalta merkittäviä eroja edelliseen levyyn huomaa. Vasta Gallagherin päästessä solistiksi saamme kuulla, mistä olemme jääneet paitsi. Aikaisemmin vain kitaraansa keskittynyt Gallagher paljastuukin uskomattomaksi solistiksi särmikkään samettisella äänellään. Jokainen lause on kuin ainutlaatuinen lahja kuulijan korville. Siksi levyä onkin ilo kuunnella.

Albumin kryptisestä nimestä huolimatta kappaleet eivät ole puoliksikaan niin pessimistisiä kuin osasi odottaa. Tosin myös vaihtelua tunnelmaan löytyy esimerkiksi kappaleen Wear U Down synkistelyllä siitä, miten kaikki on mennyt vituiksi. Sitä ei edes kaikuefekti pelasta.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa