Alkujaan vaaralliselta ja omintakeiselta kuulostanut Kvelertak on hiljalleen siirtänyt painopistettä raa’asta metallisuudesta kohti lämpimämpää ja helpommin lähestyttävää rock-groovea. ”Pehmentyminen” on kuitenkin tapahtunut luonnollisesti ja tuonut mukanaan vain uusia sävyjä.
Splid on sekoitus uutta ja vanhaa, jossa on ripaus kasarihenkistä Nattesferdia (2016) sekä röyhkeää ja likaista Meiriä (2013). Liekö syy vahvan punktaustan omaavassa uudessa solistissa, mutta yhtye tuntuu kiristäneen ruuvia eritoten hc-osastolla. Soundimaailmaakin on tuottaja Kurt Balloun kanssa terävöitetty ja kirkastettu, mikä saa kaahauksen iskemään sitäkin tehokkaammin.
Yhtye ei kuitenkaan oikein osaa päättää, kaahaako se holtittomasti päätyyn saakka vai haluaako se fiilistellä monipolvisempien sävellysten äärellä. Splid on sekoitus molempia, mutta näiden yhteensovittamisessakaan ei olla onnistuttu ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Parhaimmillaan toimitus on silloin, kun kaasujalkaa maltetaan höllätä, sillä jyräosaston biisit muistuttavat liikaa toisiaan ja ne on nopeasti kuultu.
Splid on kuitenkin konstailemattoman koukuttavaa ja mukaansatempaavaa rokkia, joka on kuin tehty keikoilla soitettavaksi.
