Levyarvio: Räjähtävää energiaa mutta ei juuri muuta – The Backstabbersin debyytillä kuti jää piippuun

Arvio julkaistu Soundissa 3/2022.
Kirjoittanut: Isla Mäkinen.

Arvio

The Backstabbers
For All The Bastards
Noizeland

Debyyttialbuminsa julkaisseella triolla on vähäisestä julkaisuhistoriasta huolimatta aikaisempaa kokemusta rockin parissa vailla sen suurempaa läpimurtoa. Yritystä kuitenkin riittää, se on myönnettävä. Laulaja-kitaristi Jesperi Mommolle yhtye on jo neljäs. Ja rockia on tullut kuunneltua, sen huomaa!

Kaikessa keskinkertaisuudessaan For All The Bastards kuulostaa juuri siltä, kuin se olisi tarkoituksella kirjoitettu läpimurtoalbumiksi. Jokainen kappale edustaa enemmän tai vähemmän erinäisiä klassisen rockin kliseitä. Biisit tuntuvat olevan kirjoitettu sen ympärille, että Mommo osaa soittaa kitaraa. Jopa kitarasoolot menettävät osan hohdostaan, kun niitä laitetaan jokaiseen väliin. Sanoitukset taas keskittyvät siihen, että bändi kyllä tuntee rock’n’roll-elämän, uskokaa pois!

Räjähtävää energiaa kyllä riittää, mutta ei sekään kaikkea pelasta. Ei levyssä varsinaisesti levyhyllyntäytteenä sen suurempaa vikaa ole, hyvä yritys se on. Ehkä bändin täytyy vielä hioa omaa soundiaan. Tai ehkä viides kerta toden sanoo?

Lisää luettavaa