Levyarvio: Saarnaaja vaan ei tuomari – Puhutteleva Sampa The Great loi villisti genrejä sekoittavan hiphop-albumin

Arvio julkaistu Soundissa 1/2020.
Kirjoittanut: Linda Söderholm.

Arvio

Sampa The Great
The Return
Ninja Tune

Sampa Tembo on Sambiassa syntynyt, Botswanassa kasvanut ja sittemmin Australiaan muuttanut 26-vuotias laulaja-lauluntekijä, runoilija ja räppäri. Hän on monikansallinen milleniaali, joka on kotonaan kaikkialla, mutta jolle koti ei ole missään. Aiemmin mixtapeillaan vakuuttaneen muusikon suurenmoinen 78-minuuttinen The Return -debyytti on heijastus hänen kirjavasta kulttuuriperinteestään – genrejä villisti sekoitteleva hiphop-albumi, jonka jokainen kappale on luotu herättämään ajatuksia.

Sampa lunastaa liikanimensä, ja syvällisen itsetutkiskelun lomassa hän voimaannuttaa vähemmistöjä ja osoittaa musiikillisen monipuolisuutensa. Hänen taiteensa vilisee vastakohtaisuuksia. Hän on herkkä mutta voimakas, arvoituksellinen mutta paljastava, itsevarma muttei ylimielinen. Hän saarnaa, muttei tuomitse, ja hän on kuin kala vedessä kaikissa tyyleissä – niin (acid)jazzissa, (neo) soulissa, trip hopissa, r&b:ssä kuin eteläafrikkalaisissa rytmeissäkin. Sampan moderni ja teknisesti vahva flow muistuttaa paljolti jenkkikollegoita, ja tuotannossa kuuluu eittämättä vaikutteita aikamme suurilta. Mainiota maailmanmusiikkia, sanan myönteisessä merkityksessä.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa