Brittisyntyisen James Elkingtonin kakkosalbumilla ollaan sofistikoituneen populaarimusiikin ytimessä. Levyn sieluna toimii akustinen kitara, jonka ympärille Elkington rakentaa tyylikkäitä kappaleita.
Elkington tunnetaan poikkeuksellisen pätevänä akustisen kitaran pikkailijana, mutta osaa mies myös laulaa. Hänen lämmin äänensä rinnastuu välillä hämmentävänkin paljon baritonikollega John Grantiin.
Kitara–laulu-yhdistelmän pohjalta on syntynyt rullaavia bändivetoisia biisejä, joissa kuuluu etenkin 1970-luvun brittiläinen folktraditio. Myös tummanpuhuvan kamari- ja taidepopin laareilta annostellaan vakuuttavasti.
Vaikka Elkingtonin musiikissa riittää jännittäviä soinnutuksia ja peruskaavasta irroittautuvia sovitusratkaisuja, hänen kappaleensa ovat tarpeeksi helposti lähestyttäviä. Lauluihin mahtuu sopivasti myös tiettyä mystiikan ja vaaran tuntua.
Chicagossa majaileva viisikymppinen artisti on vahva osa kotikaupunkinsa muusikkokollektiiviin. Yhteistyötä on tullut tehtyä niin Tortoisen kuin Jeff Tweedyn kanssa.
Ja kukapa ei näin taitavaa muusikkoa soittokaverikseen haluaisi.