Antti Takalo on kouvolalainen paikallissankari, jonka erinomaisuus lauluntekijänä määrittyy kaiketi sen mukaan, pitääkö hänen edustamastaan perinteestä.
70-lukulaisesti soundaava iso bändi tuo mieleen Kasevan tai Karman kaltaiset samettihousubändit, jotka osaltaan tekivät The Bandin tai Little Featin amerikkarokista härmäläistä.
Takavalot onkin ollut etenkin livenä riemastuttava näky kenties siksikin, ettei sen kaltaista musiikkia ole Suomessa tehty pitkään aikaan. Parasta aikaa on taas liveilottelua kesympi teos, joskin samalla kovin tekijänsä näköinen: liuta vaivattoman kuuloisia softrock-ralleja.
Takalo on jokamiesluokan biisintekijä, mutta viitekehyksessään täysin pätevä. Tästä kertovat esimerkiksi levyn avaavat, suoraviivaiset Laidasta laitaan ja Vähin äänin. Albumin päättävä Talviunta taasen on klassinen pianosäesteinen päätösraita pitkine kitarasooloineen.
Takalon tekstit ovat havainnoivia, kevyen romanttisia sanamaalauksia, jotka solistin toteava tulkinta saa hetkellisesti tuntumaan jopa naivistisilta. Ilmaisusta tulee mieleen jopa nuori Veltto Virtanen.
Vaikka Parasta aikaa ei ole yhtä erinomainen laulukokoelma kuin Greitest hits (2016), on levy mukiinmenevä siivu rutinoitunutta Kouvola-rokkia.
