Levyarvio: Suuri nurmiaalinen laulukirja avautuu jälleen – Tuomari Nurmion Spuge-uusversiot puolustavat paikkaansa

Dumari ja Spuget
Usvaa putkeen
Vallila Music House

Dumari ja Spuget jatkaa taivaltaan Nurmion pitkäikäisimpänä kokoonpanona, eikä syyttä. Uusia lauluja ei levyllä kuitenkaan kuulla – Dumari on selaillut suurta nurmiaalista laulukirjaa ja valinnut sieltä biisejä 40-vuotisen levytysuransa varrelta, jopa aivan sen alusta asti. Yleensä moisesta uusversioinnista ei hyvä seuraa, mutta tällä kertaa Spuge-ote on sen verran rankka, että juttu puolustaa enimmäkseen paikkaansa.

Nelikko paahtaa kovaa mutta tyylikkäästi. Miikka Paatelaisen soolokitara panee parastaan, Mitja Tuuralan ja Markku Hillilän rytmiryhmä soittaa tanakan värikkäästi ja Dumari on Dumari. Esitykset ovat napakoita, vanhan lp:n pituiselle levylle on mahdutettu peräti neljätoista biisiä. Useimmat avaavat uusia, kiinnostavia näkökulmia vanhoihin lauluihin ja on pitkälti makuasia, olisiko muutamat vanhat keikkastandardit pitänyt jättää vain keikkaohjelmistoon. Myös ensimmäisen Spuge-levyn biisin Hei spuge! kierrättäminen on kyseenalaista, mutta onhan kyseessä eräänlainen tunnusbiisi.

Vanhoja lauluja tuoreella otteella – hyvä, Spuget!