Levyarvio: Tanssittavuutta turhia kiertelemättä – Pimeyden muodonmuutos on osoittautunut toimivaksi

Arvio julkaistu Soundissa 8/2019.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

Pimeys
Delta
M.dulor

Rumpalin ero Silkkitie-albumin (2017) jälkeen on muuttanut Pimeyden ilmaisua aiempaa elektronisemmaksi. Musiikin funkiusaste on samalla kasvanut korostaen basisti Jukkis Virtasen roolia biiseistä ja laulusta vastaavien kitaristi Pekka Nisun ja kosketinsoittaja Joel Mäkisen rinnalla.

Pimeyden kolmemiehisen ytimen sykkeestä tapaa nyt jopa Daft Punkille ominaista tanssittavuutta, jota Nisun napakka rytmikitara vain tehostaa. Deltan vahvuus onkin erinomaisissa biiseissä ja niiden sävykkäästi koneita hyödyntävässä toteutuksessa. Jälkimmäisestä on kiittäminen myös soittoon osallistuneen Jussi Jaakonahon sovituspanosta.

Teksteissään Pimeys sanoo asiat turhia kiertelemättä. Mä en oo unohtanut sua yllättää latelemalla entiselle rakkaalle suorat sanat sen sijaan että kaipaisi tätä. Akustisen kitaran eteläamerikkalainen aavistus sulautuu luontevasti moderniin äänimaisemaan maailmanlopusta muistuttavalla hittiraidalla Eikö ne tiedä. Melodiaa myöten ujostelemattoman naiivi rakkaudentunnustus Kiinni kruunautuu viehkolla pianollaan ja soi The Beatlesin Here Comes The Sunin toiveikkuudella.

Pimeys on luonut lähes oppikirjamaisen esimerkin puhuttelevasta ja perinnettä ja nykypäivää uskottavasti sulauttavasta poplevystä.

Lisää luettavaa