Pain Of Salvationin edellinen levy In The Passing Light Of Day (2017) on kiistatta ruotsalaisprogeilijoiden paras kiekko monellakin tapaa, kun sitä aiemmilla levyillä bändin tyyli tuntuu aina välillä horjahdelleen. Niinpä voi olla pelkästään ilahtunut siitä, että tuorein levy lähtee liikkeelle edeltäjänsä askelmerkeistä.
Daniel Gildenlövin johtama joukko ei ole tyypillisesti ollut ihan helppo seurattava, sillä yhtyeen tyylien sekametelisopan sattumat ovat olleet välillä iloisesti hajallaan, eikä yhtyeen retrosoundeja ole aina ollut helppo omaksua. Edellisen levyn tyylillinen tiivistyminen oli merkittävä tekijä albumin erinomaisuuden alleviivaajana, ja saman linjan jatkuessa Pain Of Salvation on vihdoin löytänyt täydellisen tasapainon toisinaan hurjastikin toisistaan poikkeavien äänimaisemien tasapainossa.
Uudella levyllä kaikella kuullulla on tarkoituksensa, paikkansa kokonaisuudessa ja sen harmonia tähtäimessään. Pantherin edeltäjä oli raju ja aggressiivinenkin albumi, mutta nyt yhtyeen voima kumpuaa seesteisestä perusvireestä, jonka pinta kuitenkin pirskahtelee ja ryöpsähtelee voimakkaan eloisasti. Panther ei ole samalla tavalla synkkä kun edeltäjänsä. Pikemminkin siinä kuuluu kokeileva ilottelu, joka tuntuu aidommalta kuin koskaan.
