Patrick Watsonin musiikki on soinut muun muassa Greyn anatomiassa, The Walking Deadissa ja Lovesickissa. Enkä ihmettelisi vaikka monien sarjojen tuotantoryhmät kuuntelisivat tarkasti Better In The Shadeakin. Watsonin mielikuvallinen indie-folk luo nimittäin täydellisen taustan hitaille, tunneladatuille kohtauksille. Se koskettaa mutta osaa myös kadota jälkeä jättämättä.
Tällä kertaa kohtaaminen on nopea. Better In The Shadella on oikeastaan vain viisi laulua ja kaksi välisoittomaista melodiatutkielmaa. Silti Watson ehtii kiertää koko sen piirin, jonka hänen musiikillinen orientaationsa rajaa. Minimalistisimmillaan mies ammentaa Nick Draken herkkyydestä, toisaalla musiikki tulvii elektronista kohinaa ja orkestraalista efektiikkaa. Sieltä täältä kuultaa myös viitteenomaisia soul- ja jazz-vaikutteita.
Tilannekuviltaan levy on ehjä, vivahteikaskin. Motiivinsa se jättää kuitenkin vieraiksi. Omistautuneesta otteestaan huolimatta Watson tuntuu vasta tunnustelevan kappaleitaan. Vaikka mikään lähestymistapa ei tunnu puolinaiselta, jää kokonaisuudelta odottamaan jotakin: kaavojen rohkeampaa rikkomista tai sitoutuneempaa viipymistä eri tunnelmissa.
On kuvaavaa, että albumilta erottuvat parhaiten sen huolettomat välikkeet. Ne osoittavat Watsonin olevan ennen kaikkea hetkellisyyksien taitaja.
