Levyarvio: Tom DeLongen sivuprojekti pääsi avaruuteen saakka – Angels & Airwaves on nyt suureellisempi kuin koskaan

Angels & Airwaves
Lifeforms
Rise

Tom DeLongen ”sivuprojekti” on yhtäkkiä yltänyt viidenteen albuminsa. Mihin kaikki aika on mennyt? Angels & Airwaves on nyt suureellisempi kuin koskaan, ja asiaankuuluvan mielipuolisesti albumin julkistus suoritettiin kesällä avaruuteen lähetetyn videolaitteen avulla – tarkista täysin överi YouTube-klippi aiheesta! Korkeuksiin tähtää myös yhtyeen syntikkavetoinen alternative rock, jossa on hienovaraisen tuotannon ansiosta tilaa upeasoundisille sähkökitaroille.

Angels & Airwaves on oman kuuloisensa kokoonpano, joka ei vielä laulunkirjoituksessaan ole yltänyt aivan DeLongen Blink 182 -yhtyeen muistettavuuteen. Yhtyeen ilmaisussa 1990-lukulainen alternative on miellyttävästi läsnä mutta tarttuvuus ei ole tapissa. Angels & Airwaves kuulostaa yhtä aikaa modernilta ja jotenkin vanhahtavalta. DeLongen laulumelodiatkin viittaavat siihen, että menneestä ei ole pystytty täysin päästämään irti. Onko tämä solistin tyylillinen tavaramerkki vai ärsyttävä heikkous, jää tulkinnan varaan.

Angels & Airwaves ei varmastikaan vielä ole tehnyt hienoimpia biisejään. Nyt päästään jo melko lähelle klassikkoasemia esimerkiksi Spellbound- ja Restless Souls -kappaleissa.