Levyarvio: Torille sieltä, ihmiset! Arion tekee poikkeuksellisen hyvää power metalia

Arvio julkaistu Soundissa 9/2018.
Kirjoittanut: Mape Ollila.

Arvio

Arion
Life Is Not Beautiful
Ranka

Vuoden 2013 UMK-kisassa breikannut ja ensialbumillaan meloheavydiggarit lumonnut Arion on tehnyt toista levyään kuin Iisakin kirkkoa. Life Is Not Beautiful osoittautuukin parhailta hetkiltään koko nelivuotisen odotuksen arvoiseksi. Toivottavasti uusi levydiili avaa bändille myös kansainvälisiä ovia.

Kitaristi Iivo Kaipaisen johtaman espoolaisbändin näkemys sinfonisesta power metalista on raikas ja moderni. Musiikki on dramaattista, sovituksiltaan muhkeaa ja soitannollisesti huimaavaa. Taito tulee erittäin selväksi, vaikka Arion ei sooloilla elvistelekään. Soitto toimii melodioiden ehdoilla.

Paljon biiseistä kertoo, että vaikka The Last Sacrifice on kuin Kamelotin ja nuoren Sonata Arctican yhdessä tekemä, se ei ole likikään levyn paras biisi. Sen tittelin jakavat teemaltaan tärkeä Unforgivable ja ihanasti ruhjova Punish You. Onpa levyllä radiohittikin: Amaranthe-Elizen feattaama At The Break Of Dawn.

Tukkoisen täysi soundimaailma on makuasia: biiseissä tapahtuu niin paljon, että vastaanottaja voi hukkua infoähkyyn. Tiukasti keskittyvä kuulija puolestaan löytää uusia detaljeja monenkin kuuntelun jälkeen.

Life Is Not Beautiful on suurelta osin niin hyvä, että pitäisi oikeastaan lähteä torille huutamaan että kuunnelkaa nyt hyvät ihmiset, mitä tässä maassa tehdään. Harmikseni levyn balladit kuitenkin myös turhauttavat, sillä en saa niihin mitään tunneyhteyttä. Siksi uskon, että Arion pystyy vieläkin parempaan!

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa