Levyarvio: Tunnin trippi luonnon ja elektronisen äänen rajamaille – Jon Hopkins antaa avaimet eskapismiin

Arvio julkaistu Soundissa 1/2022.
Kirjoittanut: Mirko Siikaluoma.

Arvio

Jon Hopkins
Music For Psychedelic Therapy
Domino

Ambient-musiikki on löytänyt viimeisten parin vuoden aikana paikan sydämestäni. Tärkeä osa ambientin taikaa on se, kuinka eteeriseen äänimaisemaan uppoutuessaan voi parhaimmillaan unohtaa ajan ja paikan olemassaolon. Ambient voi antaa avaimet rauhoittumiseen ja eskapismiin.

Elektronisen musiikin supertähden Jon Hopkinsin Music For Psychedelic Therapy tekee juuri niin. Tunnin mittaisella teoksella Hopkins johdattelee kuulijaansa luonnon ja elektronisten äänten rajamailla, jossa pieninkin muutos sävellyksessä kiinnittää huomion. Pianon nuotit tuntuvat kuin otsalle putoavilta sadepisaroilta, taustalla hiljalleen kehittyvä pad-soundi puhaltaa pehmeästi kuin kevättuuli.

Brian Enon pioneerityötä nimellään kunnioittavaa albumia ei voi käsitellä yksittäisinä kappaleina, sillä teos on vain näennäisesti jaettu yhdeksälle raidalle – kaikki liittyy kaikkeen. Music For Psychedelic Therapy on kenties tarkoitettu psykedeeliterapian taustaksi, mutta teos on monilla tavoilla kuin terapiaa itsessään. Se on harras kokemus olematta lainkaan uskonnollinen.

Huomaan havahtuvani kuin unesta lounasravintolassa – mitä olinkaan tekemässä? Hopkins taisi viedä minut mennessään.

Lisää luettavaa