Asphyxiä voisi kuvitella iän alkavan painaa, sillä hollantilaisretkueen levytystahti tuntuu vain hidastuvan vuosirenkaiden lisääntyessä, mutta uutuus osoittaa, että laadusta ei ainakaan oleellisesti tingitä.
Jos bändillä on uraa takanaan yli 30 vuotta, se alkaa näkyä monella tavalla. Vauhti saattaa hidastua ja musiikki voi kuulostaa harkitummalta ja jäsennellymmältä. Kun Asphyx päästelee tyypilliseen death metal -tyyliin, se ei aina osu parhaimpaansa. Onneksi Asphyxin kokemus ja ammattitaito korjaavat tilanteen nopeasti bändin eduksi. Yhtyeen kyky keskittyä vain olennaiseen on edelleen vahvasti läsnä, josta hyvänä esimerkkinä käy levyn parhaimmistoon sijoittuva Knights Templar Stand. Lisäksi käy ilmi, että uutuudellaan Asphyx astuu sen verran laatikon ulkopuolelle, jotta kitaramelodiat ja ehkä tavallista punkimpi asenne saavat aistit herkistymään. Ihan kuin vanhenevat herrasmiehet olisivat löytäneet uudenlaista virtaa tekemisiinsä korona-ajasta, joka kuulemma oli merkittävä moottori levyn tekemiseksi.
Asphyx on joutunut koko uransa ajan kurkistelemaan death metalin suurimpien nimien selkien takaa, eikä Necroceros muuta tilannetta. Epätasaisuudesta huolimatta bändi tarjoilee laadukkaita hetkiä, vaikka ne eivät pystykään kattamaan koko albumia.