Asphyxillä on ikää neljännesvuosisadan verran, joskin vuosien mittaan bändi on ollut telakalla monestakin eri syystä. Yhtye aktivoitui uudelleen viisi vuotta sitten. Tarkoituksena oli tehdä ainoastaan keikkoja, mutta harvoinpa bändit moiseen tyytyvät. Jotkut yhtyeet jäävät lämmittelemään kepeästi vanhaa, mutta Asphyx pistää hien roiskumaan.
Bändi luottaa Deathhammerilla pelkistettyyn ilmaisuun ja yksinkertaisiin riffeihin. Hollantilaiset pelaavat tavallaan ohuella jäällä. Yhtyeen minimalismi saa voimansa biisien riffien melodisuudesta ja alakulosta. Jos niiden vetovoima olisi edes piirun verran vähempi, Deathhammer sukeltaisi ja komeasti. Asphyxin esityksessä puhuu kuitenkin kokemus ja bändi tietää tarkalleen, paljonko liekkeihin pitää heittää bensaa, jotta roihu on juuri sopiva.
Deathhammer flirttailee lähes monotonisen äänimaiseman kanssa, ja kun moisesta syntyy vahvoja tunnelmia, ollaan jälleen perimmäisten kysymysten äärellä. Asphyx osoittaa, miten pienistä asioista onnistuminen ja väkevien fiilisten välittäminen voi olla kiinni.
