Levyarvio: Vain yksin jäämisen kauhu on rakkauden pelkoa suurempaa – Makthaverskan on uudella levyllään vereslihalla

Makthaverskan
För allting
Run For Cover

Veresliha. Sana pyrkii mieleen jatkuvasti. Vaikka Makthaverskanin neljäs levy liidättää orkesterin postpunkia kohti dreampop-taivaita, ei se jätä unelmille pienintäkään sijaa. Rakentuivatpa kappaleet herkkäpiirteisten kitaroiden tai kumeasti kaikuvien rytmien varassa, määrittää sointia romahdusherkkä yleistunnelma, jossa rakkauden pelon ylittää vain yksin jäämisen kauhu.

Vaikutelma on kaksijakoinen. För allting on upea yritys nousta katkeruudesta hurmokseen, mutta samalla sointi polkee piinallisesti paikallaan. Asetelma kiteytyy Maja Milnerin suureelliseen tulkintaan, jossa herpaantumaton selviytymisenhalu etsii tuloksetta pakoreittejä. Kitka saa kuitenkin kipinät sinkoilemaan. Tasapainoillessaan massiivisten nuottien ja tummakulmaisten tunnerekisterien välillä Makthaverskan synnyttää täysin omanlaisensa latauksen: sen tuskassa on vinoa voitonriemua.

Vaikka monet albumin lauluista sisäistyvät kertakuulemalla, vaatii yhtyeen intensiivinen ilmaisu myös aikaa. Ensin musiikkia on haluttava ymmärtää, sitten uskallettava myötäelää. Esillepano saa janoamaan kliimakseja, mutta olennaisempaa on sittenkin se mikä jää toteutumatta – juuri täyttymättömät tunteet tekevät levystä voimallisen.

Niille Makthaverskan antaa kaikkensa, vaikka tietää sen olevan tuhoksi. Asenne puhuttelee.