Levyarvio: Veronica Maggion uutuuslevy on kovasta sparrausavusta huolimatta liian prosessoitua dramatiikkaa

Veronica Maggio
Fiender är tråkigt
Universal

Veronica Maggio on varttunut vaivihkaa yhdeksi Ruotsin omaäänisimmistä artisteista. Niinpä hänen uusi levynsä kiinnostaa jo sellaisenaan. Ja vilkaisu albumin tekijätietoihin vain lisää jännitystä. Lähes jokaista laulua on ollut tekemässä Kentin jälkeistä hiljaiseloaan lopetteleva Joakim Berg.

Uutukaiselta voikin halutessaan löytää monia Kentin päätösvaiheen tunnusmerkkejä; notkeita melodialinjoja, kumeita rytmejä ja sliipatun elektronista efektiikkaa. Tekijyyden osittaminen ei ole kuitenkaan haalistanut Maggion identiteettiä. Hänen kohtalokas tulkintansa ja banaaleilla traagisuuksilla leikittelevä sanastonsa ovat Fiender är tråkigtin pitävimpiä kiintopisteitä. Huolellisesti prosessoitu tuotanto ja sävellysten hallittu dramatiikka ovat sittenkin vain ehosteita tuttujen lähtökohtien päällä.

Vaikka levy on vuorattu kirjavilla äänimatoilla, on sen tunneilmaisu keskitetty itseään ruokkivan yksinäisyyden ympärille. Yhdenmukainen perspektiivi tuo esille Maggion parhaan osaamisen, mutta rajoittaa myös laulujen mahdollisuuksia. Niin antaumuksellisesti kuin levyn jokainen sävel etsiikin vetoavaa muotoa alakuloiselle kolmikymppisyydelle, jää katsantokannan yksipuolisuuden ja sovituksiin ladatun taianomaisuuden väliin ristiriita.

Riippuu liikaa kuuntelukerrasta, onko se kompastuskivi vai piste i:n päällä.