”A lilac bush and an apple tree / were standing in the woods”, mutisee robottiääni. Hiljalleen rupiseen pintaan avautuu kuitenkin harmonioiden mentäviä aukkoja. Ja viime metreillä laulun uumenista kuoriutuu alkuperäisversio, Kate Wolfin The Lilac And The Apple, kuulaana kuin kevätaamu.
Kaikessa erillisyydessäänkin johdanto kertoo The Seas Trees Seesta paljon. Vaikka Dntel-aliaksensa takana pakertava Jimmy Tamborello ei ilmaise tavoitettaan suoraan, tuntuu hän tutkivan raita raidalta, millaisiksi luonnollisen kaltaisiksi kokonaisuuksiksi keinotekoiset äänet voivat ryhmittyä. Orgaaniset sovitukset taivuttavat bittikarttoja aaltojen rytmeiksi ja rantamaisemiksi, eivätkä pelkää syviäkään sukelluksia. Parhaimmillaan koko levy on solutason taidetta.
Raukean mutta valppaasti assosioivan albumin pohjatunnelma tukeutuu Tamborellolle tuttuihin pyöreisiin sointeihin, jotka hellivät, rentouttavat ja huvittavatkin. Suoranaiseen tasapainoon musiikki ei kuitenkaan pyri. Pikemminkin kerronta on pidättyväisen summittaista ja rungotonta. Identiteettinsä äärelle – pysyvään syntyhetkeen, jatkuvan jakautumisen keskelle – levy ajelehtii lähes vahingossa.
Valmiita vastauksia Tamborello karttaa viimeiseen asti. Hänelle virtaus on tärkeämpää.