Levyarvio: W. Iivarisen kolmas soololevy ei ole joko tai vaan sekä että – Huonoja uutisia on nimensä mukaisesti karua kertomaa

Arvio julkaistu Soundissa 11/2021.
Kirjoittanut: Kimmo K. Koskinen.

Arvio

W. Iivarinen
Huonoja uutisia
Eclipse

Tomeran Tytär-metallibändin pääoperaattorina toiminut W. Iivarinen hylkää kolmannella sooloalbumillaan metallin tavallaan kokonaan, mutta myöskään ei. Huonoja uutisia on raskas levy, mutta musiikillisesti ei tavanomaisessa mielessä. Temaattisesti menetyksestä kertova sanoituspuoli on karua kertomaa.

Ilmaisun osalta ote kummastuttaa, osin hyvällä ja huonolla tavalla. Pasuunat ja kolkkavat konerummut yhdistyvät matalalle viritetyn basson möyrinään ja syntikoiden ujellukseen varsin omituiseen tapaan. Hetkittäin meno kuulostaa liian hitaasti pyörivältä teknolta tai synkkyyteen uponneelta Nopsajalalta, ja naapurihuoneessa soi Korn. Lopputulemasta saa hetkittäin kiinni, toisinaan otetta saa heikommin. Silti levy kiehtoo, ajoittaisesta hämmentävyydestään huolimatta – tai osaksi sen takia.

Iivarisen selkeällä linjalla toteutetut sanoitukset ja melodiataju ovat hyvällä tolalla. Tämä toimii pelastusrenkaana, joka pitää kuulijan upottavan suon pinnalla. Kappaleiden kunnianhimoinen ja taatusti omalaatuinen ilmiasu on varsin uniikkia kuultavaa. Painostavan elastinen sointi alleviivaa surumielisiä lyriikoita – ja on samalla täysin ristiriidassa niiden kanssa. Erikoinen levy.

Lisää luettavaa