Levyarvio: Yhteisön ja yksilön voimaa – Yeboyahin debyyttialbumilla tulevat käsitellyksi ilmastonmuutos, seksi, herkkyys ja introverttiys

Yeboyah
Perhosefekti
Sony

Yeboyahin debyyttilevy Perhosefekti alkaa ja loppuu yhteisöllisissä merkeissä. Introraita vie freestyle-rinkiin, jonka keskeltä Yeboyah johdattaa kuulijan hänen maailmaansa. Tuolla reissulla artisti vuorottelee yksityisten ja yleisten teemojen välillä, kuitenkin henkilökohtaista kokemustaan painottaen. Levy loppuu niin ikään kovassa nosteessa olevan artistitulokas Rosa Costen kanssa esitettyyn kappaleeseen Musta tyttö magiaa. Kappaleen lopussa mukaan liittyy Yeboyahin ystävistä koostuva ”huudikuoro” ja gospelhenkiseksi äityvä ja itkettävän kaunis lopuke päättää reissun kohottuneissa tunnelmissa.

Rinkiräpin ja kuorovyörytyksen välissä tapahtuu 40 minuutin aikana paljon. käsitellyksi tulevat muun muassa ilmastonmuutos, seksi, herkkyys ja introverttiys. Merkille pantavaa on se, että Yeboyah kykenee käsittelemään aiheitaan kautta levyn tuoreesti. Missään vaiheessa ei tunnu siltä, että olisin kuullut nämä ajatukset eri paketissa jo jollakin toisella julkaisulla.

Missään vaiheessa ei tunnu siltä, että olisin kuullut nämä ajatukset eri paketissa jo jollakin toisella julkaisulla.

Jos aiheiden puolesta liikutaan laajalla skaalalla, on myös musiikillinen spektri värikäs. Kaikkea löytyy uhkaavista biiteistä härskeihin synafunkbassoihin. Välillä mietin, onko levyllä vähän liikaakin kaikkea. Kokonaisuus pysyy kuitenkin kasassa ja missään vaiheessa ei tunnu siltä, että tippuisi kyydistä. Levyn kokonaissoundissa on kuitenkin jotain vähän vinksallaan. Rehellisesti sanottuna musiikillinen sanastoni ei riitä sen vian määrittelyyn, mutta jonkinlainen ponnettomuus minua häiritsee. Voi toki olla, että kuulen omiani tai omat laitteeni ovat aivan paskat!

Tulkitsen nyt levyä rohkeasti. Näkisin albumilla olevan sellaisen pohjavireen, että levy lähtee pyrkimyksestä kuulua osaksi jotakin, oli se sitten yhteisö, hetki historiassa tahi jotakin muuta. Lopussa tuo tavoite on saavutettu. Itse ainakin koen, että tuo ratkaisu viestii ajatusta siitä, kuinka yhteisö on se, joka luo yksilön ja vie hänet kohti tavoitteitaan. Perhosefektissä on paljon hyvää, mutta parasta on se, kuinka Yeboyah korostaa yhteisön roolia.